Salomo Wuorio perusti oman maalausliikkeensä Helsinkiin tammikuussa 1890 Valtionarkiston maalaustöiden ollessa vielä kesken. Salomo Wuorio saavutti asiakaskunnan luottamuksen nopeasti. Jo 1890-luvulla S. Wuorion maalausliike sai tehtäväkseen kaupungin tärkeimpien uudisrakennusten maalaustyöt, mutta töitä tehtiin lisäksi myös muualla Suomessa. Valtionarkiston maalausurakka oli Wuorion ensimmäinen merkittävä työ Helsingissä ja sen onnistunut toteuttaminen varmasti auttoi Säätytalon urakan saamisessa. Näiden kahden monumenttirakennuksen koristemaalausten tekeminen loi Wuoriolle sellaisen maineen, että jokainen arvonsa tunteva helsinkiläinen halusi taloonsa juuri hänen liikkeensä tekemät maalaukset.

Toiminta laajenee
S. Wuorion maalausliikkeen toiminta laajeni 1890-luvulla perinteisten rakennus- ja koristemaalaustöiden ulkopuolelle. Liikkeen kautta Suomeen välittyi uutuuksia, kuten lasin syövytys, etsaus ja kilpien maalaus lasille. Kilpi- ja lasitöitä varten oli oma ateljee, josta vastasi ruotsalaissyntyinen Hugo Lindqvist.

S. Wuorion maalausliike nousi 1890-luvun aikana Helsingin ja koko Suomen johtavaksi maalausyritykseksi. Perustamisvaiheessa maalausliikkeen verstas ja konttori mahtuivat yhteen huoneeseen Vuorikatu 5:n piharakennukseen. Parin vuoden kuluttua maalausliike muutti Pohjoisesplanadi 7:ään, jossa myös Wuorion perhe asui. Samaan rakennukseen avattiin S. Wuorion tapetti- ja mattokauppa maaliskuussa 1900. Laajaksi paisuneet koristemaalaus- ja kilpiateljeet sijoitettiin samoihin aikoihin Aleksanterinkatu 13:een eli Lundqvistin liikepalatsiin. Pohjoisesplanadin myymälätilat kävivät nopeasti ahtaiksi ja vuonna 1901 tapetti- ja mattomyymälä ja maalausliikkeen konttori muuttivat Aleksanterinkatu 9:ään.

Koristemaalauksen kulta-aika päättyy
Viivoitusmaalauksiin, sabluunatyöhön ja imitaatiotekniikoihin perustuvan koristemaalauksen kulta-aika päättyi 1890-luvun lopulla. Kansallisromanttiset ihanteet löivät itsensä läpi vuosisadan vaihteessa arkkitehtuurin ja taideteollisuuden lisäksi myös maalausalalla. Runsaan ornamentiikan tilalle kaivattiin vapaampaa, syvällisempää ja yksilöllisempää muotokieltä. Arkkitehtuuri-ihanteiden muuttuessa myös koristemaalauksiin kohdistuneet tyylilliset ja materiaaliset vaatimukset muuttuivat.

Salomo Wuorio osasi ennakoida uudet muotivirtaukset ja laajensi kaukonäköisesti liikkeensä toimialaa pystyäkseen vastaamaan muuttuneeseen kysyntään. Erityisesti lyijylasityöt saavuttivat valtavan suosion. Ne olivat oivallinen vastaus kysyntään huolellisesti suunnitelluista yksityiskohdista ja ne herättivät luovaa innostusta taiteilija- ja arkkitehtipiireissä. Wuorion ateljeessa toteutettiinkin useita taide-elämän eturivin henkilöiden suunnittelemia lasimaalauksia, kuten arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema lyijylasityö Kansallisteatterin lämpiöön vuonna 1902.

Wuorion liikepalatsi
Arkkitehti Herman Geselliuksen suunnittelema Wuorion liikepalatsi valmistui Unioninkatu 30:een vuonna 1909. S. Wuorion maalausliikkeen konttori ja tapetti- ja mattokauppa muuttivat rakennukseen heti sen valmistuttua. Arkkitehti Armas Lindgrenin suunnittelema korotus valmistui vuonna 1914. Tällöin rakennuksen kadunpuoleista osaa korotettiin kolmella kerroksella, joista kaksi ylintä sijoitettiin korkean tiilikaton alle. Samassa yhteydessä kolmas kerros muutettiin asuintiloiksi. Salomo Wuorio perheineen muutti Unioninkatu 30:een vuonna 1914.

Maalausliike Salomo Wuorion jälkeen
Vuonna 1936 Salomo Wuorio luovutti yrityksensä johtotehtävät ainoalle perilliselleen arkkitehti Gunnar Wuoriolle. Käytännössä maalausliikettä johti Ilmari Tähtinen ja tapetti- ja mattoliikkeestä vastasi Nils Långhjelm. Salomo Wuorio kuoli 80-vuotiaana 28. helmikuuta 1938.

Arkkitehti Gunnar Wuorion johtama yhtiö jaettiin kahdeksi avoimeksi yhtiöksi 1.1.1949. Maalausosaston nimi säilyi S. Wuorio maalaamona, mutta matto- ja tapettiosaston nimi muutettiin G. Wuorio & co:ksi. Vuonna 1963 yhtiöt muutettiin osakeyhtiöiksi. Vuonna 1965 menehtyivät yhtiöiden kolme johtohahmoa ja pääosakasta, Ilmari Tähtinen, Nils Långhjelm ja Gunnar Wuorio. S. Wuorion maalaamon toimitusjohtajaksi nousi maalarimestari Ilmari Fall. Ilmari Fall jäi eläkkeelle vuonna 1973. Tämän jälkeen maalausliikkeen toimitusjohtajana toimi maalarimestari Sulo Tapaninen vuoteen 1979 asti.

Vuonna 1979 S. Wuorion maalaamo Oy toimi Unioninkatu 10:n tiloissa ja Mattotalo Wuorio Unioninkatu 30:ssä. Maalarimestari Pertti Hukkanen tuli verstaalle ostamaan 17 karaatin lehtikultaa, jota ei Helsingistä muualta ollut löytynyt. Sopivaa lehtikultaa löytyi, mutta samalla tarjottiin ostettavaksi koko osakeyhtiötä. Niinpä Hukkanen osti S. Wuorio maalaamo Oy:n varastoineen ja arkistomateriaaleineen. S. Wuorion maalaamo Oy ei ole enää toiminnassa.